Äänet, soittimet ja musiikki

Musiikki on aina ollut iso osa elämääni. Musiikissa kiinnitän yleensä eniten huomiota ääniin ja äänimaisemiin. Äänien tasapaino ja se miten eri soittimet voi erottaa musiikista on myöskin tärkeitä asioita itselleni, jos musiikki on vain hälinää josta ei tahdo erottaa eri soittimia koen sen yleensä häiritsevänä mölynä musiikin sijaan.

Mutta mitä ääni on ja miten sitä tuotetaan? Äänihän on ilman värähtelyä, eli pieniä paine-eroja. Korvassa oleva tärykalvo on itseasiassa hyvin herkkä painemittari joka osana korvan monimutkaista rakennetta edesauttaa paineenvaihteluiden muutoksien muuttumista aivoimpulsseiksi jotka aistimme äänenä. Äänen taajuuden määrittelee pulssivaihteluiden nopeus, mitä tiheämmin vaihtelut aistimme sen korkeamman äänen kuulemme. Yksinkertaista.

Soittimien tarkoitus on siis saada ääni värähtelemään sille ominaisella tavalla, siinä missä akustinen kitara tarvitsee kaikukoppaa, sähkökitaralle se on vähemmän kriittinen sillä ääni poimitaan mikrofoneilla talteen, jolloin ääntä ei tarvitse akustisesti vahvistaa jotta se kuuluisi kauemmaksi. Mitä pienempi taajuus sitä pidempi on ääniaalto, joten matalia nuotteja tuottavat soittimet ovat yleensä fyysisesti isoimpia kuten esimerkiksi kontrabasso ja patarumpu. Kysehän on kuitenkin perusfysiikasta mihin soittimetkin perustuvat.

Musiikkia yleensä kuunnellaan kuitenkin tallenteista kaiuttimilla tai kuulokkeilla. Kun ääntä tallennetaan, ilmanpaineen vaihtelut muutetaan sähköisiksi signaaleiksi, jotka vastaavat ilmanpaineen vaihteluita. Kun tallennettu ääni halutaan toistaa, sähköinen signaali ohjataan sitten kaiuttimelle, jonka kalvon liikkeet muodostavat ilmanpaineen vaihteluita, jotka korvamme sitten aistivat äänenä.

Kaiutin on aina äänentoistolaitteiden heikoin lenkki, oli se sitten suljettu kuulokkeeseen tai avoimeen tilaan. Mitä paremmin kaiutin pystyy toistamaan sille syötetyn sähkösignaalin taajuusvaihtelut, sitä parempi se on. Tämä ei aina pidä täysin paikkaansa, mutta perusajatus on tämä.

Äänentallennuksesta on hyvä tiedostaa, että on varsin tyypillistä nykypäivänä, että ääni pakataan joko häviöttömästi tai häviöllisesti. Häviöllisiä pakkaustapoja edustavat tyypillisesti mp3 tiedostot tai vaikka musiikin suoratoistopalvelut. Häviöllisellä pakkauksella tarkoitetaan sitä, että signaalista poistetaan taajuuksia ja yksityiskohtia, joiden ajatellaan olevan sellaisia mitä ihmiskorva ei pysty aistimaan, jolloin äänitiedosto mahtuu pienempään tilaan. Musiikin harrastajat kiistelevätkin usein, pystyykö pakkauksen aiheuttaman hävikin kuulemaan ja asiaan vihkiytymättömät usein naureskelevat asialle sillä kuulostaahan se musiikki "ihan hyvälle" oli se sitten pakattu tai ei.

Eli kun kuuntelemme musiikkia vaikkapa suoratoistopalvelusta, soittolaitteemme vastaanottaa palvelusta bittivirtaa, joka on pakattu jotenkin. Soittolaite purkaa bittivirran pakkaamattomaksi ja syöttää sen laitteessa tai laiteketjussa olevalle D/A (digital to analog) muuntimelle, jolloin bittivirrasta saadaan muodostettua sähkösignaali. Sähkösignaali taasen vahvistetaan ja vahvistettu signaali sitten liikuttaa kaiuttimen kalvoa, joka aikaansaa ilmanpaineenvaihtelut, jotka korvamme aistivat äänenä. Tämän ketjun laadukkuus sitten määrittää niin sanotun äänenlaadun mistä asiaan vihkiytyneet saavat energiansa parannella laitteistoaan.

Mutta palataan itse ääneen, nyt tiedämme mitä ääni on ja miten sitä toistetaan. Äänen tallennus ja käsittely valmiiksi musiikiksi on aivan oma maailmansa mikä musiikin loppukäyttäjälle yhtälössä on se mille ei voi mitään, joten siihen ei kannata liikaa keskittyä. Tuotantoketjussa joku on jo päättänyt, että tältä tämän kuuluu nyt kuulostaa. Siitä onko tämä "joku" oikeassa vai ammattitaidoton kuuro, löytyy varmasti lukemattomia toisistaan eroavia mielipiteitä.

Mitä sitten on ns. hyvä ääni, usein kuulee arvostelua miltä joku uusi musiikkijulkaisu kuulostaa. Soundi voi olla tunkkainen, ohut, pilalle kompressoitu ja vaikka mitä. Tähän ei oikeastaan ole mielestäni mitään absoluuttista vastausta. Aiheeseen paremmin perehtyneet harrastajat tietävät millainen soundi itseä miellyttää ja millainen kauhistus. Siinä missä tavalliselle kuluttajalle on tärkeää esimerkiksi laulajan laulamat sanat, toinen harrastaja ei edes kykene niitä kuulemaan huonon äänenlaadun alta. Musiikin harrastajia usein kutsutaankin pilkallisesti "hifisteiksi".